Nativesoft Oy

Nativesoft Oy on vuonna 2015 perustettu Oululainen startup yritys, jonka perustajilla on kuitenkin pitkä tausta ohjelmistoalan yrittäjinä ja -kehittäjinä. Buzzaar sai alkunsa jo vuonna 2009 kun Pasi Vuorio alkoi silloisten yhtiökumppaneiden kanssa rakentamaan Savalanche-verkkokauppapalvelua, jonka piti tuoda verkkokauppa silloin isossa nosteessa oleviin sosiaalisiin medioihin. Julkaisimmekin ensimmäisen Facebook-verkkokauppamme 2010 kesällä, joka oli lajiaan ensimmäinen koko Euroopassa. Monen mutkan kautta päädyimme tekemään yhteistyötä monen johtavan mediatalon ja brändin kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla ja saimme paljon tunnustusta erilaisissa startup- ja yritystapahtumissa (mm. Slush ja Mindtrek) ja mukaamme liittyi useita kokeneita sijoittajia. Huolimatta hyvästä alusta, Vuole Oy:n nousukiito ei riittänyt ja monen muun lupaavan startupin lailla, jouduimme ajamaan sen toiminnan alas rahoituksen loppuessa. Tämä vastoinkäyminen ei kuitenkaan tappanut uskoamme tuotteeseen ja yrityksen silloiset työntekijät perustivat yhdessä Nativesoftin ja ostivat oikeudet Buzzaar tuotteeseen. Reilun vuoden ajan olemme uudistaneet ohjelmistoa muiden töiden ohessa ja Buzzaar, jonka nyt näette on täysin uudenlainen palvelu, joka perustuu pitkään kokemukseemme online-markkinoinnin, verkkokaupan ja medioiden parissa.

Tiimi

Toimitusjohtaja & kumppanuudet Pasi Vuorio +358 40 550 3173
pasi.vuorio@nativesoft.fi

Lähes 20v kokemus IT-alalta ja niistä seitsemän vuotta yrittäjänä. Aina "kädet savessa"-asenteella mukana kaikessa mitä tekee ja hyvä asiakastyytyväisyys on hänelle kunnia-asia. Parhaimmillaan ratkoessaan haastavia ongelmia tai tehdessään mahdottomasta mahdollista.

Teknologia & konsultointipalvelut Kimmo Lapinkari +358 40 550 3173
kimmo.lapinkari@nativesoft.fi

Yli 15 vuoden kokemus ohjelmistokehityksestä ja projektien vetämisestä haastavissa ympäristöissä. Aina valmiina auttamaan kun tarvitsette kustomoitua kehitystä tai apua digipalveluissa tai -markkinoinnissa.

Myynti & asiakaspalvelu Minna Öfverberg +358 40 550 3173
minna.ofverberg@nativesoft.fi

Palvelualtis ja osaava asiakas-vastaavamme, joka tuntee niin tuotteemme kuin asiakkaidemme haasteet läpikotaisin. Kuten kaikki työntekijämme Minna osallistuu myös ohjelmistokehitykseen silloin kun aikaa riittää, eli ei mene sormi suuhun isojenkaan ongelmien kohdatessa.